perjantai, 16. syyskuuta 2011

Tilaa pikkuasuntoon

Tilan tunteen lisääminen pieneen kotiimme on jatkuvaa hitaasti, mutta varmasti etenevä projekti jonka tavoitteena on päästä eroon kaikesta ylimääräisestä tavarasta jota ei tarvita. Siinä auttaa loppuviikosta aukeava pikku putiikki Länsikeskuksen Kirppis-Centerissä ja tietysti tarkkaan harkitut ostokset ja vanhojen tuotteiden kuluttaminen loppuun ennen uusien hankkimista. Olen ylpeä itsestäni, sillä minusta on tullut tosi harkitseva shoppailija! En osta mitään turhaa, ja käytän rahaa enemmänkin elämyksiin kuin materiaan. Kotimme alkaa myös näyttää pikkuhiljaa yksinkertaisemmalta ja kauniimmalta ja säilytystilaa on tehty lisää muutamilla tavoilla ajan kuluessa.
1. Ensimmäinen asia on valkoinen. Valkoinen väri lisää tilan tuntua.

2. Peili. Asunnon toisessa päädyssä oleva peili tekee huoneistosta avaramman tuntuisen.

3. Säilytyslaatikoita niin paljon, että suurin osa tavaroista piiloutuu laatikoihin ja kaikki näyttää siistimmältä ja simppeliltä. Laatikoilla olemme myös saaneet lisää tilaa vaatteille (tai siis minun vaatteille) Ikean suuressa neliöhyllyssä.

4. Meillä on todella vähän kaappitilaa vaatteille:yksi hyllykaappi ja yksi kaappi, jossa on ylähylly sekä henkaritanko. Niissä sitten on olleet sekaisin sisä- ja ulkovaatteet ja sieltä ahtaudesta on ollut hiukan haastavaa kaivella ulkovaatteita. Nyt hommasimme naulakon, jossa on koukut, henkaritanko sekä hattuhylly. Ihan huippu idea, ei vaan ollut tullut aiemmin mieleen :)

5. Housuhenkari, johon mahtuu viidet housut päällekäin pituussuunnassa kun vaatekaapin henkaritangon leveys on vakio. Housujen säilyttäminen henkareissa on minun kaltaiselleni vaatekaapin penkojalle ehdoton, jotta housut pysyvät järjestyksessä ja tallessa. Näin myös viikatuille paidoille jää enemmän tilaa ja ne ovat selkeämmässä ja väljemmässä järjestyksessä. Löysin tarkoitukseen sopivat henkarit kumisilla liukuesteillä Stockmannilta, ja omat housuni menevät kahteen henkariin. T:n housut saavat toiset kaksi, kunhan hänen hyllynsä järjestäminen jatkuu ;)

6. Kirpputorille. Kaikki ylimääräinen tavara ja vaate kirppikselle ja loput UFF:n laatikkoon! Tämä ei niin uusi vinkki keventää mieltä ja selkeyttää pienen asunnon olemusta. Vein siis osan varastoistani Länsikeskuksen kirppikselle eli tervetuloa sinne tutkimaan :)

7. Älä katkaise tilaa millään poikittaisella huonekalulla. Meillä koko asuintilan keskellä on vain lasinen läpinäkyvä pöytä, jolloin tila tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan...

8. Luonnonvalo. Aina kun mahdollista, tuuleta ja anna luonnonvalon valaista kotia :) Tässä oli muutama hyväksi havaitsemani vinkki. Tänään ostin pipon, sillä löysin aivan ihanan mustan hiukan väljän turkistupsullisen neulospipon. Se on ihana! Nyt vaan viileämpiä säitä odottelemaan :)

 Kuvia olisi ollut kiva laittaa, mutta muistikortti on täysi, ja usb-johto ei ole nyt käsillä. Saatan lisätä myöhemmin hiukan visuaalista puolta, mutta koetin kuvailla sanallisesti asioita, joista kerroin:) Alla on vielä tämän päivän fiiliksiä siitä, että vuosi sitten tähän aikaan olin vanhempieni luona seuraavannäköisissä tunnelmissa ja tunne oli sanoinkuvaamaton. Olin siis lähdössä vaihtoon Englantiin. Luvassa oli tutustumista uusiin ihmisiin ja kaupunkiin. Uusi koulu ja opiskelu vieraalla kielellä. Matkustelua. Uusia ystäviä <3 Tärkeiden ihmisten vierailuja <3 Pitkä ero uudesta poikaystävästä, mikä meni niin kuin oli tarkoitettu <3 En löydä enempää sanoja kuvailemaan, mutta sydän lämmöllä muistelen tuota aikaa.
Ihanaa syysviikonloppua toivottaen Juni

0 kommenttia:

Lähetä kommentti